Hurja kehitysvuoristorata lähestyy stoppiaan: uusi Homefront-räiskintä sai julkaisupäiväyksen

Homefront: The Revolution on tosiaan tapahtumassa. Hurjan kehitysvaiheen läpikäynyt peli on saanut virallisen julkaisupäivän.

12.1.2016 22:43

Järjestyksessään toinen Homefront-räiskintäpelisarjan osa Homefront: The Revolution on saanut julkaisupäivänsä. Oli peliä pelaamassa sitten PlayStation 4:llä, Xbox Onella tai pc:llä, pääse sitä mättämään Euroopassa virallisesti 20. toukokuuta ja Yhdysvalloissa kolme päivää aikaisemmin.

Pelistä on saapumassa myös sen yhteistyötilaa esittelevä beetaversio Xbox Onelle helmikuun aikoihin. Yksi keino päästä siihen mukaan on rekisteröityä testaajaksi pelin kotisivuilla.

Edellispelin tapaan myös Homefront: The Revolution on sijoittumassa Korean miehittämään lähitulevaisuuden Pohjois-Amerikkaan. Tällä kertaa se ei ota kuitenkaan mallia niinkään enää Call of Dutyn kaltaisilta asetetta suoraviivaisemmilta räiskinnöiltä. The Revolutionilta on sen sijaan odotettavissa avoimen maailmaan sijoitettua toimintaa, jossa Amerikan sissitaistelijat pyrkivät varjoista heittämään kapuloita uusien hallitsijoidensa rattaisiin.

Pelin on kehittänyt brittistudio Dambuster, jonka aika Homefrontin parissa on ollut yhtä vuoristorataa. Kun se aloitti uuden Homefrontin kehityksen vuoden 2011 tienoilla, toimi se osana Crysis-kehittäjä Crytekia nimellä Crytek UK tarkoituksenaan työstää peli valmiiksi julkaisija THQ:lle. Kun THQ kuitenkin kaatui, osti Crytek oikeudet sarjaan ja ryhtyi yhteistyöhön julkaisija Deep Silverin kanssa tuodakseen pelin markkinoille. Vuonna 2014 Crytek itse ajautui kuitenkin myös talousongelmiin. Lopulta Deep Silver ostikin Crytekilta oikeudet koko Homefront-sarjaan sekä sen kehittäjiin ja nostatti pystyyn Dambuster Studiosin.

Lisää luettavaa