Hyperdimension-roolipelien PS4-debyytti siintää enää viikkojen päässä

Hyperdimension Neptunia -sarjan paluussa Eurooppaan ei mene enää kuukauttakaan. Megadimension Neptunia VII saapuu helmikuussa.

16.1.2016 04:20

Kulttimenestyksen voimalla vakaalla tahdilla eteenpäin kulkeva Hyperdimension Neptunia -roolipelisarja palaa länteen helmikuussa. Kyseisen kuun 2. päivä sarjan uusin osa Megadimension Neptunia VII saadaan saataville Yhdysvaltoihin, mitä seuraa perässä Euroopan julkaisu 12. helmikuuta.

Megadimension Neptunia VII on järjestyksessään neljäs Hyperdimension-pääsarjan osa ja ensimmäinen peli koko tuoteperheessään, joka on kehitetty PlayStation 4:lle. Edellisosiin nähden peli pyrkii tietenkin viemään sarjaa jälleen eteen tekemällä muutamia järjestelmäuudistuksia, mutta tämän lisäksi sen juonen rakennetta on lähdetty hieman nyt myös muokkaamaan vanhasta. Kokonaisuudessaan peli pakkaa sisäänsä tällä kertaa kolme tarinaa, joita tähdittävät eri sankarit eri maailmoissa seikkaillen.

Aiempien Hyperdimension-pelien tapaan myös Megadimension Neptunia VII:n takaa löytyy japanilaistiimi Compile Hearts. Studio on osa Idea Factory -yhtiötä, joka toimii pelisarjan julkaisijana myös lännessä.

Lähde: Idea Factory

Lisää luettavaa