Hyvästi Battlefield Heroes ja kumppanit: EA sulkee vanhoja ilmaispelejään / Uutiset / pelaaja.fi

Hyvästi Battlefield Heroes ja kumppanit: EA sulkee vanhoja ilmaispelejään

15.04.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

Electronic Arts on vahvistanut sulkevansa kokonaisen joukon vanhoja ilmaiseksi pelattavia pc-pelejään. Sulkeutuvien titteleiden joukkoon lukeutuvat niin Battlefield Heroes, Need for Speed World, Battlefield Play4Free kuin myös FIFA World, joiden kunkin palvelimet ajetaan alas heinäkuun 14. päivän tienoilla.

EA-pomo Patrick Söderlundin mukaan peleille on päätetty antaa niskalaukaus, sillä ne eivät ole enää niin suosittuja kuin aikoinaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että EA olisi menettänyt täysin uskonsa ilmaispelaamiseen. Pelijätti esimerkiksi vakuuttaa, että Star Wars: The Old Republic elää kyllä vielä tulevaisuudessakin ja että peliin on suunnitteilla täksi vuodeksi lisää tarinavetoista pelattavaa.

Pääosa EA:n sulkemista peleistä ovat jo varsin vanhoja nimikkeitä. Battlefield Heroes lanseerattiin esimerkiksi jo vuonna 2009, eikä Need for Speed Worldia tai Battlefield Play4Freeta tarvittu odottaa juuri hirveästi kauemmin. FIFA World ehti sen sijaan hengittää vain vajaat pari vuotta.

Lähde: EA

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän JNyknn kuva
JNyknn

Ja ihmiset itkevät, kun heidän lempipelinsä suljetaan! Tai ainakin ne kolme, jotka näitä pelasivat.

Käyttäjän anattigamer kuva
anattigamer

RIP Battlefield Heroes. :(

Käyttäjän jokunen1 kuva
jokunen1

Heroes oli joskus ihan hauska peli.

Käyttäjän cubehead kuva
cubehead

Vaikka en vuosiin ollut enää pelannut Battlefield Heroes, oli se minusta paras Battlefield-moninpeli. Harmillista tämä.

Käyttäjän Mr.Monttu kuva
Mr.Monttu

Battlefield Heroes oli alkutaipaleella ihan mukiin menevä tuotos, joka kuitenkin levähti käsiin liiallisen pay to win ulosteen takia. Harmi sinäänsä, mutta toistaalta taas hyvä, että kuopataan.

Nostoja