Palkittu brittinäyttelijä Idris Elba on käytännössä vahvistanut olevansa osa seuraavaa Sonic the Hedgehog -elokuvaa.

Omien sosiaalisen median tiliensä kautta Elba julkaisi tiistaina viestin ”knock knock”, jonka kylkiäisenä mukana nähtiin niin Sonic-sarjasta tutun Knuckles-hahmon nyrkki niin kuin myös aihetunnisteet ”#SonicMovie2” ”#Knuckles”.

Hahmon mukanaolosta jatko-osassa on saatu aiemmin jo viitteitä vuotojen kautta, minkä ohella myös Sonicin vanha partneri Tails nähdään tämäkin osana seikkailua. Viime vuonna debytoineessa ensimmäisessä elokuvassa toiminnan keskiössä hääräsivät tuttujen hahmojen osalta niin Ben Schwartzin näyttelemä Sonic kuin Jim Carreyn tulkitsema tohtori Robotnik.

Mitään konkreettista uudesta Sonic-elokuvasta ei olla nähty oheista teaser-videota lukuunottamatta. Leffa on ollut tarkoitus saada maailmanensi-iltaan vuoden huhtikuussa.

Parhaillaan Elba on nähtävissä elokuvateattereissa osana tuoretta The Suicide Squad: Suicide Mission -leffaa. Maineikkaita esiintymisiä hän on aiemmin tehnyt esimerkiksi Langalla– sekä Luther-sarjoissa, ja onpa hän vuosien varrella esittänyt myös muun muassa Nelson Mandelaa sekä Marvel-sarjakuvien Heimdalliakin.

Lisää luettavaa