Ikoninen Zelda-ympäristö luotiin uudelleen Unreal 4 -pelimoottorille

Animaattori Michael Eurek päätti laittaa Unreal 4 -pelimoottorin hyötykäyttöön ja luoda sillä pyörivän The Legend of Zelda: Ocarina of Timesta tutun ajan temppelin.

6.5.2014 19:31

Unreal-pelimoottorilla tehtyä virallista Zelda-peliä nähdään tuskin koskaan, mutta se ei estä faneja leikkimästä erilaisilla mahdollisuuksilla. Esimerkin tästä on antanut nyt animaattori Michael Eurek, joka julkaisi hiljattain videon Unreal 4 -pelimoottorilla pyörivästä Ocarina of Timen ajan temppelistä.

Eurekin mukaan temppelin tuominen Unreal 4:ää varten tapahtui ohjelmistoja kuten Photoshopia, Z-Brushia ja Mayaa käyttämällä. Luomistyöhön hän on toki ujuttanut samalla myös hieman omia tulkintojaan temppelin ulkoasusta, minkä ohella videon taustalle on heitetty myös vielä säveltäjä Nathaniel Arnoldin musiikkia tunnelmaa luomaan.

Seuraavaksi sopiikin sitten odottaa, miltä tulevaisuudessa vääjäämättä siintävä virallinen teräväpiirto-Zelda voisikaan vielä näyttää. Kolmisen vuotta sitten Nintendo tarjosi toki jo teknologiademon Wii U:n mahdollisuuksista, mutta nähtäväksi jää, onko Nintendo seuraamassa samaista tyyliä varsinaisella uudella Zelda-seikkailullaan.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa