Ilmaista pikkupelattavaa vuoden jokaiselle päivälle – yli 350 kehittäjän yhteistyönä syntynyt Meditations tarjoaa uutta näkökulmaa peleistä nauttimiseen

Meditations-projekti antaa mahdollisuuden pelata vuoden jokaisena päivänä uutta ilmaista pikkupeliä.

2.1.2019 16:13

Yli 350 pelinkehittäjän yhteistyönä syntynyt peliprojekti Meditations on saanut julkaisunsa. Heti tammikuun 1. päivästä alkaen osoitteesta meditations.games on voinut käydä lataamassa Windows- ja Mac-koneille käynnistysohjelman, joka tarjoaa vuoden jokaiselle eri päivälle pienen pelin pelattavaksi.

Ideana peleissä on, että ne on kehitetty noin kuudessa tunnissa ja läpäistävissä suurin piirtein viidessa minuutissa. Tekstejä niissä ei ole myöskään haluttu käyttää. Muuten ne saattavat vaihdella rennoista ja yksinkertaisista kokemuksista vaativampiin ja monimutkaisempiin haasteisiin. Osa niistä saattaa olla myös hyvin henkilökohtaisia, missä valossa kehittäjille on tarjottu etukäteen mahdollisuus päättää, julkaistaanko heidän luomuksensa jonakin heille tärkeänä päivänä.

Kunkin päivän oma peli on pelattavissa vain kyseisen vuorokauden aikana. Mikäli jonkin pelin missaa, on se kokeiltavissa uudelleen taas ensi vuonna.

Projektin isänä on toiminut alankomaalaisen Vlambeer-studion perustajajäsen Rami Ismail, joka sai idean aloitettuaan yhden vuoden 2017 aamuista minimalistista Tempres-pulmapeliä pelaamalla. Kokemus oli Ismailille sen verran huomattava, että hän toivoi, että hänellä olisi aina joka päivä uusi pieni peli pelattavissa.

Kaiken kattava lista Meditationsiin osallistuneista kehittäjistä julkaistaan 31.12.2019.

Lähde: Meditations, Rami Ismail (Twitter)

Lisää luettavaa