PUBG: Battlegroundsin siirtymä ilmaiseksi pelattavaksi peliksi on sujunut mainiosti. 

Julkaisija Krafton kertoi tuloskatsauksessaan tammikuussa ilmaiseksi pelattavaan malliin siirtyneen pelin menestyneen erinomaisesti muutoksen jälkeen. Yhtiön mukaan PUBG: Battlegroundsin pariin on muutoksen jälkeen virrannut uusia pelaajia 80 000 käyttäjän päivävauhdilla.

Ilmaisuudesta huolimatta käyttäjävirrat on onnistuttu kääntämään myös tuloiksi. Kraftonin mukaan battle royale -pelin käyttäjäkohtainen liikevaihto kasvoi yli 20 % viimeisen vuosineljänneksen aikana.

Krafton kertoi myös mobiilijulkaisu PUBG Mobilen olevan edelleen tuottoisa. Neljä vuotta sitten ilmestyneen pelin kerrotaan olevan maailmanlaajuisesti toiseksi myydyin mobiilijulkaisu. Yhtiö ei kuitenkaan kerro tarkempia tietoja mobiilipelin myyntiluvuista.

Yhtiö paljasti samalla esittelevänsä myös Unknown Worldsin seuraavan projektin lähiaikoina. Subnautica-peleistä tunnetun studion uudesta pelistä saadaan esimakua kuun lopussa järjestettävillä Gamescom-messuilla.

Lähde: Krafton

Lisää luettavaa