Jokaiselle konsolille on omat yksinoikeuspelinsä, mutta nyt ilmestyi pelikoneen ensimmäinen yksinoikeuselokuva. Pulp-leffa julkaistaan nimittäin vain Xbox Live -palvelun tilaajien iloksi.
Pulp on palkintoja voittanut pienen budjetin brittiläinen komedia. Sen tarina kertoo kolmesta sarjakuvanörtistä, jotka haluavat saada oman supersankarinsa markkinoille. Matkan varrella kaverukset sotkeutuvat järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja joutuvat todistamaan roistoja vastaan.
Alun perin Pulp piti julkaista suoraan DVD:lle. Elokuvan tekijän Adam Hamdyn mukaan piratismi on nykypäivän suurin ongelma, jonka takia monet jälleenmyyjät ajautuvat konkurssin partaalle ja tämän vuoksi DVD-julkaisu hylättiin. Elokuva haluttiin julkaista teattereissa, mutta kahden miljoonan punnan hintalappu oli indie-ryhmälle liian suuri.
Live-julkaisun kautta tekijät säästävät levityskuluissa, ja Xbox Live -edustajien mukaan konsolin kohdeyleisö sopii hyvin elokuvalle. Microsoft myös vihjaa jatkavansa elokuvien yksinoikeusjulkaisuja samalla kaavalla.
Pulp The Movie on nyt ladattavissa Xbox Video -palvelusta sekä SD-, että HD-laadulla. Katso traileri alta.

Lähde: Verge