Indiekauhusta elokuvaksi: Five Nights at Freddy’s tekeillä Hollywood-studiossa

Five Nights at Freddy's -kauhupelihitistä puuhataan elokuvaa Warner Bros. -yhtiöiden toimesta.

8.4.2015 06:00

Indiekehittäjä Scott Cawthonin Five Nights at Freddy’s -hittipelisarjan suosio on saamassa poikkeukselliset mittasuhteet.

Viihdejätti Warner Bros. on hankkinut Five Nights at Freddy’s -pelien elokuvaoikeudet, ja studio kaavailee tosissaan tuovansa pelien kauhistuttavat animoidut eläinhahmot valkokankaille. Projekti on vielä alkutekijöissään, mutta elokuvan tuottajaksi on kiinnitetty mm. The Ring– ja The Grudge -kauhuelokuvat läntisen yleisön eteen tuonut Roy Lee. Hollywood Reporter -julkaisun mukaan Five Nights at Freddy’s -elokuvalle haetaan paraikaa käsikirjoittajia.

Kolmiosainen Five Nights at Freddy’s -pelisarja näki virallisesti päivänvalon vasta viime elokuussa, jolloin sarjan ensimmäinen osa julkaistiin Windowsille. Pelien ideana on yksinkertaisesti selviytyä hengissä viiden yön ajan pelaajaa vaanivien eläinrobottien asuttamassa pizzaravintolassa. Pelit kehittäneen Cawthonin mukaan Five Nights at Freddy’sin asetelma soveltuukin oivallisesti myös valkokankaille.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa