Indiekehittäjät alkavat saada tarpeekseen pelaajien kitsastelusta. 

Järkevästi hinnoiteltujen pelien puolesta ovat avanneet ääntään mech-räiskyttely Brigadorin kehittäjä Stellar Jockeys sekä tunnelmallisesta Everybody’s Gone to the Rapturesta vastannut The Chinese Room. Liikkeen aloitti Stellar Jockeysin perustajajäsen Hugh Monahan, joka kävi perustelemaan pelin 20 dollarin hintalappua siitä kitiseville Steam-käyttäjille.

– Olemme kehittäneet Brigadoria viisi vuotta. Viisi vuotta. Alakanttiinkin arvioituna se tekee noin 10 000 tuntia töitä per pää, ja meitä on neljä. Emme aloittaneet Kickstarter-kampanjaa, eikä meillä ole julkaisijaa. Olemme rahoittaneet koko projektin itse, Monahan aloitti puheenvuoronsa.

Vaikka puolustuspuhe huokuu turhautunutta epätoivoa, Monahan yrittää keventää tunnelmaa listaamalla asioita, jotka maksavat niin ikään 20 dollaria – hedelmäkakusta pilkatun Nickelbackin bändijulisteeseen. Listallaan mies pyrkii näyttämään, miten vinksallaan pelikansan suhteuttamiskyky on raha-asioiden kohdalla, ja taktiikka toimii kieltämättä tehokkaasti.

– Jos ihmiset eivät suostu maksamaan peleistä niihin uponneen työmäärän mukaisesti, yhä harvemmat suostuvat ottamaan riskejä niiden parissa, Monahan selittää tekstissään.

Stellar Jockeysin vetoomus iski suoraan monien indiekehittäjien sydämiin, ja sen inspiroimana vastaavan tekstin kynäili peliään niin ikään parillakympillä kauppaava The Chinese Room. 

– Idea siitä, että median pitäisi olla ilmaista tai naurettavan halpaa, on minusta suorastaan järkyttävä. Jos jatkatte alennusten odottamista, kohta kukaan ei enää tee pelejä. Se ei ole rakettitiedettä, studion edustaja avautui nimettömänä Twitterissä.

Studion twiittimaratonin ytimessä on ajatus siitä, ettei pihistely lopulta hyödytä ketään. Studion mukaan epärealistiset hintaodotukset johtavat helposti markkinoiden supistumiseen, ja myös lopullisten tulosten laatu kärsii kulujen karsimisesta. Useat studiolaisten kehittäjäkollegat riensivät Twitterissä mukaan puoltamaan heidän sanankäänteitään.

– Hintakisan ainoat voittajat ovat suuret yhtiöt, jotka voivat ajaa kilpailijansa ulos, The Chinese Room päätti tekstinsä.

Lähde: Steam, The Chinese Room (Twitter), DualShockers

Lisää luettavaa