Ylistetty Dead Cells saa lähiaikoina uutta sisältöä.  

Metroidvanioiden ja roguelikeseikkailujen innoittaman indiepelin seuraava päivitys tuo tullessaan joukon uutta sisältöä. Kehittäjän mukaan kyseessä on pieni joululahja viihdyttämään pelaajia. Mukana on uutta sisältöä esimerkiksi aseen ja vihollisen muodossa, mutta päivityksen kerrotaan sisältävän myös muita uudistuksia. Päivitystä testataan edelleen, joten kehittäjästudio Motion Twin ei voi vielä vahvistaa kaikkea päivityksen antia. Päivityksen on kuitenkin määrä ilmestyä ensi kuun aikana.

Dead Cells on saanut sisältöpäivityksiä varsin säännöllisesti elinkaarensa aikana. Viimeksi peli uudistui elokuussa, saaden kokonaan uuden ympäristön pelaajien kaluttavaksi.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa