Infinity Ward ei työstä yksin seuraavaa Call of Dutya

Activision ei ole laittanut Infinity Wardia yksinään työstämään uusinta Call of Duty -peliä. Mukana menossa on parikin julkaisijan veteraanistudiota.

22.5.2013 20:15

Activisionin seuraavaksi Call of Duty -tuotteeksi päätynyt Call of Duty: Ghosts ei ole täysin sarjan luoneen Infinity Wardin yksin työstämä. Julkaisija on tänään tuonut julkisuuteen, että kummitusräiskinnän teossa apujaan on tarjonnut sekä Raven Software että Neversoft.

Studioista Raven on ehtinyt avittamaan aikaisemmin jo muun muassa Call of Duty: Modern Warfare 3:n kanssa, minkä ohella se on tehnyt töitä myös Call of Duty: Elite -yhteisöpalvelun parissa. Studio tunnetaan esimerkiksi myös niin vuonna 2009 nähdystä Wolfenteinista kuin viimeisimmistä Jedi Knight -peleistä.

Neversoftin historia puolestaan on erityisen monenkirjava. Alkujaan yhtiö keräsi mainetta Tony Hawk -peleillään, mistä Activision siirsi sen myöhemmin Guitar Heron pariin.

Activision ei tarkentanut millä tavoin kaksi lisästudiota ovat varsinaisesti avustaneet Call of Duty: Ghostin kehityksessä. Se on kuitenkin maininnut, että nimenomaan Infinity Wardilla on päävastuu projektista.

Call of Duty: Ghostista julkaistiin eilen ensimmäinen kunnolisempi traileri. Esillä oli muun muassa koiratoimintaa.

Lähde: One of Swords

Lisää luettavaa