ToeJam & Earl -luojana toimineen Greg Johnsonin uusi peli on astellut vahvemmin julkisuuteen E3-messujen myötä. Doki-Doki Universeksi kutsutusta tuotoksesta on saatu julki nyt ensimmäinen traileri, joka käy läpi useammastakin osasta koostuvan pelin tarjoamia ominaisuuksia.

PlayStation 3:lle, 4:lle ja Vitalle suuntaavan pelin pohjana toimii ilmaiseksi ladattavissa oleva osuus, joka päästää pelaajat tutkimaan Doki-Dokin universumia kevyesti. Tutkimuksen keskellä vastaan tuodaan henkilökohtaisia visakysymyksiä vastattavaksi sekä mahdollisuus rakentaa omaa planeettaa, joissa kaverit voivat vierailla.

Kukkaroaan raottamalla peli kuitenkin muuntautuu kehittäjien mukaan osin roolipeliksi, simulaatioksi ja interaktiiviseksi tarinaksi. Tuolloin pelaajien tutkittavaksi avautuvat universumin muutkin planeetat, joiden asukkaiden kanssa pelaaja voi vuorovaikuttaa heille keskustelemalla ja siinä samalla apua tarjoamalla. Siinä ohessa pelaajan on myös todistettava, että hänen ohjaamastaan robottihahmosta löytyy inhimillisyyttä.

HumaNature Studiosin kehitteillä oleva peli on määrä saada ulos tämän vuoden aikana.

Lähde: PlayStation Blog (1), (2)

Lisää luettavaa