Danny O’Dwyerin tuorein NoClip-dokumentti The Fall & Rise of Hitman on paljastanut IO Interactiven aloittaneen jo Hitman 3 -pelin kehitystyön.

Dokumentin mukaan studio työskentelee uuden Hitman-sisällön parissa sekä silmäilee jo uudelleenkäynnistetyn sarjan kolmatta Hitman-peliä, joka toimitusjohtaja Hakan Abrakin mukaan ”saattaa olla jälleen episodipohjainen”.

Tiimin kerrotaan työskentelevän myös kokonaan uuden ja toistaiseksi julkistamattoman pelin parissa, josta Abrak vihjaili jo alkuvuodesta, kun IO Interactive perusti uuden studion tukemaan kokoonpanoaan. Tuolloin uuden tiimin kerrottiin ”laajentavan osaamistamme luoda täysin uusia ja mielenkiintoisia seikkailuja, universumeja ja pelisarjoja”.

Ottaen huomioon, että Hitman 2 julkaistiin vasta marraskuussa 2018 ja saa edelleen lisäsisältöä, mahdollisen Hitman 3:n kehitystyö on todennäköisesti vasta alkuvaiheissa.

Lisää luettavaa