Iron Manin PS4-lento viivästyy – uusi julkaisupäivä myöhemmin keväällä

Rautamiehen virtuaalitodellisuuteen matkataankin vasta vähän myöhemmin keväällä.

18.1.2020 13:31

Alun perin jo ensi kuulle kaavailtu Iron Man VR viivästyy. Uusi julkaisupäivä on 15. toukokuuta. Marvelin rautaista kostajaa virtuaalitodellisuuteen vievä Camouflaj tiedotti asiasta Twitter-tilillään. Syyksi studio kertoi, että uuden julkaisupäivän myötä se pystyy paremmin toteuttamaan oman visionsa ja vastaamaan yhteisön odotuksiin.

Iron Man VR:ssä on luvattu nähtävän Rautamiehen lisäksi muitakin Marvelin kuuluisimpia sankareita ja pahiksia. Tarinan pääanti vaikuttaisi kuitenkin olevan taistelu Marvelin elokuvauniversumistakin tuttua hakkeriaktivisti Ghostia vastaan.

Lisää luettavaa