Jack Black kiinnitettiin Borderlands-elokuvaan Claptrapin roolissa

Borderlands-elokuvan tähtikaarti paisuu.

24.3.2022 15:30

Borderlands-elokuva on kiinnittänyt uuden tähtinäyttelijän.

Eli Rothin ohjaaman Borderlandsin tuorein kiinnitys on komediarooleistaan tunnettu Jack Black. Hollywood Reporter -sivuston mukaan Black on liittynyt elokuvaan Claptrap-robotin roolissa. Blackin kiinnitys Borderlands-pelisarjaan pohjautuvaan elokuvaan on sopiva, sillä elokuvanäyttelijän uransa ohella hänet tunnetaan myös peliaiheisista projekteistaan. Blackin tähdittämän Brutal Legendin ohella hän on esimerkiksi viimeisen parin vuoden ajan tuottanut YouTube-sisältöä Jablinski Games -kanavallaan.

Blackia ennen Borderlands-elokuvan näyttelijöiksi on vahvistettu esimerkiksi Jamie Lee Curtis, Cate Blanchett ja Kevin Hart. Black on aikaisemmin työskennellyt sekä Rothin että Blanchettin kanssa The House with a Clock in Its Walls -elokuvassa sekä Hartin kanssa vuonna 2017 ilmestyneessä Jumanji: Welcome to the Junglessa sekä toissavuotisessa Jumanji: The Next Levelissä.

Lähde: Hollywood Reporter

Lisää luettavaa