Assassin’s Creed on tulossa PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle pian. Joulumarkkinoiden tärkeimpiin nimikkeisiin lukeutuvan salamurhaajapelin uskotaan olevan molempien konsolien avaintekijöitä joulumyynneissä. Silti Wii-versiosta ei ole ollut edes puhetta.

Nyt pelin tuottaja Jade Raymond vahvistaa, ettei Wii-versiota kannata odotella. Jaden mukaan se olisi teoriassa mahdollinen, mutta vaatisi niin suuria muutoksia ohjaukseen, ettei peliä enää samaksi tunnistaisi. Jade myös totesi, ettei Wiillä yksinkertaisesti riitä suorituskyky siihen mitä Assassin’s Creed vaatisi. Wii ei ole yhtä tehokas kuin Xbox 360 tai PlayStation 3.

Useat kehittäjät tekevät peleistään myös Wii-versiot sen alhaisemmasta suorituskyvystä huolimatta. Esimerkiksi Call of Duty 3 julkaistiin myös Wiille karsittuna versiona.

Lähde: Gamer Spirit

Lisää luettavaa