Jälleen yksi ikuisuusprojekti jäihin - Preyta ei enää ole / Uutiset / pelaaja.fi

Jälleen yksi ikuisuusprojekti jäihin - Preyta ei enää ole

31.10.2014 // Kirjoittanut: Jarkko Fräntilä
5

Vuonna 2006 ilmestynyt Prey oli omalaatuinen peli. Pelissä kikkailtiin painovoimalla erikoisella tavalla, ja olipa Preyssa myös portaaleja, joiden läpi pystyi kurkkimaan ja ampumaan - tämä kaikki siis vuosi ennen Portal-peliä.

Preyn kehitysprosessi oli pitkä, ja ensimmäiset ideat pelistä oli raapustettu paperille peräti vuonna 1995. Harva siis välttämättä hämmästyi, kun vuonna 2011 ilmoitettiin Preyn saavan jatkoa. Nyt kuitenkin pelin jatko-osan julkaisijan Bethesdan Pete Hines on kertonut PAX Australia -messuilla, että Prey 2 on virallisesti peruttu.

– Uskoimme jatko-osan menestykseen. Emme kuitenkaan lopulta koskaan päässeet lopullliseen selvyyteen siitä, millainen pelin pitäisi olla. Suoraan sanottuna peli ei ollut sellaisessa kunnossa, että se olisi läpäissyt laatuvaatimuksiamme, joten päätimme lopettaa sen työstämisen, Hines kertoi.

– (Ykkösosankin tehnyt) Human Head Studios ei enää työskentele projektin parissa. Uskomme yhä Prey-tuotemerkkiin, ja yhtä paljon uskomme siihen, että voimme tehdä sillä vielä jotain. Meidän pitää vain selvittää itsellemme mitä se jokin on, Hines kertoi.

Lähde: Cnet.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus

"Uskomme yhä Prey-tuotemerkkiin, ja yhtä paljon uskomme siihen, että voimme tehdä sillä vielä jotain. Meidän pitää vain selvittää itsellemme mitä se jokin on", Hines kertoi."

Ei millään pahalla, mutta kun Prey-tuotemerkki on nyt ollut kohta 20 vuotta julkisuudessa lähinnä lykkäysten, kokonaisvaltaisten revisioiden, studiovaihdosten ja yleensäkin massiivisten epäselvyyksien merkeissä ja ulos on saatu tuona aikana tasan yksi ihan hyvä peli... sssaattaa olla, että nimi ei enää ole ihan kuranttia tavaraa.

Bethesdan ehkä pitäisi oppia päästämään irti. Jos tämän tuotemerkin laajentaminen kerran on niin hankalaa, niin miksi ei vaan tehdä sitä mitä halutaan ja keksitä sille uudet sopivammat tuotemerkit? Montako vuotta sinällään osaavien studioiden aikaa tähän onkaan tuhlattu? (viimeisimpänä huhujen mukaan Arkane)

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Ostin aikoinaan Preyn marketista tikkarin hinnalla. En ikinä peliä pelannut, mutta toivoin kakososan tulevan nykyisille konsoleille. Sen verran mielenkiintoiselta vaikutti traileri. Se oli helkatin hyvän näköinen ja siinä tuntui olevan sitä jotain.

Käyttäjän SamTheFurious82 kuva
SamTheFurious82

Itse pidin Prey pelistä, jo alkukohtaus kun alkaa soimaan Blue Öyster Cult : Dont Fear The Reaper samalla kun valot välkkyy ja tavaraa katoaa taivaalle oli itselleni hieno kokemus puhumattakaan arkkitehtuurista joka sai planeetta Maan tuntumaan kovin pieneltä paikalta kun sekoili pitkin vihamielistä alusta, pidin myös älyttömästi miten siinä kikkailtiin "portaalien" kanssa ja suhteellisuudentaju oli välillä koetuksella.
Mm. Eräässä paikassa oli pieni kuutio jonka sisällä oli kivi ja kas kummaa kun astuit portaaliin sisään niin SINÄ olit siellä kivenmurikassa kävelemässä samalla kun perässäsi tuli julmetun kokoinen monsu joka tuijotti siihen samaan kuutioon kuin sinä hetki sitten...
Se oli hieno peli se.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Eka Prey on vielä kokematta, vaikka usein on tullut vastaan "tikkarin hinnalla". :)

Harmillista miten paljon työtunteja ja rahaa tähän projektiin on heitetty. Kävisipä tässä kuten edelliselle True Crimelle, eli joku studio ottaisi ohjat käsiinsä ja saattaisi pelin valmiiksi.

Käyttäjän -raffision- kuva
-raffision-

Hauska peli oli Prey, harmittaa kyllä että näin kävi mutta mielummin peruu projektin kun julkasee pökäleen. Parempaa odotellessa jos vaikka joskus se kakkonen ilmestyisi.

Nostoja