Jännitys tiivistyy: Soma- ja Amnesia-kehittäjän seuraavasta pelistä saatiin lisää vihjeitä

Frictional Games ei tunnu etääntyvän jännitysvetoisesta pelattavasta.

1.3.2020 18:08

Vuodenvaihteesta asti kiusoitellusta Frictional Gamesin seuraavasta pelistä on tihkunut taas uusia vihjeitä.

Frictionalille tuttuun tapaan uudesta hankkeesta on vihjailtu alun perin osoitteessa NextFrictionalGame.com, johon ilmestyi aluksi animaatio pienestä sykkivästä solumaisesta objektista. Sittemmin se on kasvanut muistuttamaan enemmän sikiötä, minkä jälkeen kiinnostuneet ovat onnitsuneet kaivamaan esiin myös kolme kappaletta erilaisia Frictionalin YouTube-kanavalle listaamattomana ladattuja videoita.

Videoista ensimmäinen on lähinnä lyhyt pätkä, jossa tutkaillaan jonkinlaisella piirroksella varustettua kiveä. Toisessa vuorostaan kuullaan lähinnä epämääräisiä ääniä, kun taas viimeisimmässä löydössä kuullaan jopa puhetta, joka ei sekään välttämättä enteile kauhean rentoa kokemusta. Jonkinlaisesta myrskystä ja sinisestä hohdosta saadaan vähäksi aikaa myös kuvamateriaalia.

Frictional on kiusoitellut aiemmin vastaavanlaisissa merkeissä myös sen aiempia pelejä, kuten Somaa ja Amnesia: The Dark Descentia. Tiedossa ei ole tällä hetkellä ollenkaan, milloin ruotsalaisstudiolta voidaan odottaa varsinaista konkreettisempaa julkistusta.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa