Japanin kovimman äijän tarina päättyy Yakuza 6:ssa – katso ensimmäinen kunnollinen tarinatraileri

Euroopassa saatiin vasta vain muutama kuukausi Yakuza 5 kauppoihin, kun taas Japanissa valmistaudutaan jo Kazuma Kiryun tarinan päättävään Yakuza 6:een.

27.7.2016 10:51

Sega on paljastanut muutamia pieniä yksityiskohtia sen Yakuza-riskopelisarjan seuraavasta täysin uudesta osasta. Samalla pelistä on julkaistu ensimmäinen kunnollisempi traileri, jonka voi katsastaa ohesta epävirallisen englanninkielisen tekstityksen kera.

Tähän asti lähinnä Yakuza 6 -nimellä eli siis Ryū ga Gotoku 6:na tunnettu peli kantaa nykyään lisänimeä Inochi no Uta (Poetry of Life) ja sen olisi tarkoitus kertoa loppuun pelisarjan pääsankarina toimineen Kazuma Kiryun tarinan. Tällä kertaa peli näyttäisi vievän ex-gangsterin seikkailemaan Tokion lisäksi ainakin Hiroshimaan ja keskittyvän varsin paljon Kiryun itsensä lisäksi tämän kasvattilapsi Harukaan.

Toistaiseksi Yakuza 6: Poetry of Life on vahvistettu virallisesti vain Japaniin, jonne se on saapumassa 8. joulukuuta. Peli tulee olemaan ensimmäinen vain ja ainoastaan PlayStation 4:lle kehitetty Yakuza-sarjan osa.

Seuraava länteen saatava Yakuza-peli on ensi vuonna PlayStation 4:lle englanniksi tuotava Yakuza 0. Nimensä mukaisesti peli on esiosa Yakuza-pääsarjalle ja se keskittyy Kiryun lisäksi valottamaan erityisesti myös pelisarjan vakiohahmojen joukkoon lukeutuvan Goro Majiman taustoja 80-luvun tuikkeessa.

Lähde: Gematsu

Lisää luettavaa