Jason Momoan tähdittämä Minecraft-elokuva saapuu vuonna 2025

Näytelty Minecraft-elokuva lähestyy.

8.4.2023 12:31

Minecraft-elokuva on saanut ensi-iltapäiväyksensä.

Elokuvan ensi-ilta julkistettiin hyvissä ajoin etukäteen. Minecraft-elokuvan on nimittäin määrä saapua teattereihin vasta kahden vuoden päästä.

Minecraft-pelin suosion varaan rakentuvaa elokuvaa on työstetty jo pitkään. Elokuvan kerrottiin viimeksi vuonna 2019 saapuvan valkokankaille jo vuonna 2022. Viivästysten ohella elokuva on kohdannut myös joukon henkilövaihdoksia. Minecraftin ohjaajiksi oli aikaisemmin kiinnitetty alun perin Shawn Levy, joka korvattiin myöhemmin Rob McElhenneyllä, joka taas sai väistyä Peter Sollettin tieltä.

Nykyisellään elokuvan ohjaajaksi on kiinnitetty esimerkiksi Napoleon Dynamitesta tuttu Jared Hess. Minecraftia tähdittää yhdysvaltalaisnäyttelijä Jason Momoa, joka tunnetaan esimerkiksi Game of Thronesin Khal Drogona.

Deadline-sivuston mukaan Minecraft-leffa nähdään teattereissa 4. huhtikuuta vuonna 2025. 

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa