Päättyneellä viikolla morjenstettiin ensimmäistä kertaa kunnollisemmin suomalaisen Trine-sarjan uusinta osaa, tutkailtiin Nintendon vaihtoehtoista virtuaalitodellisuuskokemusta ja seurattiin Valven tapaa kuratoida Steamin sisältöä. E3-messujen ympärillä tapahtui taas myös muutoksia, eikä 90-luku tunnu lähtevän kulumallakaan. 

Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


EA sivuuttaa lehdistötilaisuuden kesän E3-messuilla, julkistuksia silti odotettavissa

E3-messujen rinnalla järjestettävä Electronic Artsin oma pelitapahtuma EA Play on palaamassa taas tänä vuonna, mutta yhden keskeisen muutoksen kokeneena. Siinä missä Los Angelesissa tavanomaisesti tapahtuma on tavanomaisesti lyöty käyntiin perinteisemmällä lehdistötilaisuudella, korvataan se tällä kertaa kahtena ensimmäisenä päivänä pidettävinä useampina erillisinä verkkolähetyksinä.

Lue koko uutinen

Eihän tuo vaikuta kokonaistarjontaan millään tavalla. Ainoastaan se muoto, formaatti, jolla tsrjoavat infoa, muuttuu. Nintendo on jo vuosia esittänyt uutuutensa paikan päällä Direct lähetyksillä. Tämä vaikuttaa samanlaiselta ratkaisulta. Toki Sonyn jääminen kokonaan pois näkyy jossain, se on aivan varmaa. -Hembbuli

– Microsoftilta odotettavissa isot E3 kekkerit. -Eripsa


Ysäri ei loppunut koskaan: klassikkoräiskintä Quaken teknologialla tehty Wrath: Aeon of Ruin paljastui

Julkaisija 3D Realms on paljastanut jälleen yhden takavuosien räiskintäpeliteknologiaan pohjautuvan uutuusnimikkeen. Yhteistyössä KillPixel-nimisen studion kanssa se on luomassa seuraavaksi Wrath: Aeon of Ruinia, joka on tehty hyödyntäen alkuperäistä Quaken moottoria.

Lue koko uutinen

 Tämähän voi olla ihan mielenkiintoinen. zeroandunholy

Kiinnostaa. Jos vielä toimii moottorin aikaisella koneellakin niin vielä enemmän. -rautahuilu


Kojima: Death Strandingin kehitys on hieman aikatauluista jäljessä

Hideo Kojima on paljastanut uudessa haastattelussa kehittäjälegendan tulevan Death Strandingin myöhästyvän hieman suunnitellusta julkaisusta. Kojima kuitenkin vakuuttaa, ettei pelaajilla ole aihetta huoleen. Vastaavat myöhästymiset ovat hänen mukaansa luonnollisia tämän kokoisessa avoimen maailman pelissä, ja Death Strandingin tarina ja suunnittelu on saatu jo päätökseen.

Lue koko uutinen

– Hiljaa hyvä tulee, toivottavasti ainakin. Iha mielelläni odottelen pidempään ja otan kunnolla loppuun asti viilatun pelin, näitä kiirehdittyjä tuotoksia on markkinoilla kuitenkin jo ihan riittävästi. Carpathian

 En malta odottaa tämän elokuvan julkaisua! -Fazu


Raiskauspeli Rape Day sai lähtöpassit Steamista

Steamissa jonkin aikaa julkaisunsa alla majaillut Rape Day on saanut lähtöpassit jakelualustalta. Asiaa käsittelevässä blogipäivityksessään Valve kertoo julkaisupäätöksiä tehdessään joutuvansa arvioimaan riskejä, joita Steamissa julkaistava sisältö aiheuttaa Valvelle, sen kehittäjäkumppaneille ja asiakkaille.

Lue koko uutinen

– Se että yksi hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin, hyvin niche peli saa lähtöpassin Steamista ei ole maailman loppu, eikä lähetä pelialaa kivikaudelle. Jos joku haluaa pelin noin pahasti niin kehittäjillä varmasti on nettisivu josta sen voi ostaa. Itse en pistä tätä peliä lähellekkään Postalia ja Hatredia, nuo pelit olivat sentään hauskoja pelata. -Brutal1ty

– Niinkuin Nelia19 ylempänä sanoi, ongelma tämän kohdalla oli että siitä raiskaudesta tehtiin pelin pääpointti ja markkinointitaktiikka niin pitkälle että se oli koko pelin otsikko ja koko pelin sisältö. Tässä vaiheessa aletaan hiipimään alueelle että tehdään peli jossa ammutaan pelkästään homoja, vaikka teknisesti saat vapaasti tehdä tällaisen tuotoksen, niin alkaa olla selvää että tavoitteena ollut enemmänkin provosointi kuin pelin tekeminen.  -Marioysikax


Labo VR Kit vie Nintendo Switch -pelaajat virtuaalitodellisuuteen

Nintendo on paljastanut virtuaalitodellisuuslaajennuksen Switch-konsolille. Aikaisemminkin huhujen muodossa julkisuuteen paljastunut Switchin VR-kokemus toteutetaan Labo-rakennussarjojen avulla.

Lue koko uutinen

– En kyllä uskaltaisi hypoteettista Switchiäni laittaa pahvihäkkyröiden varaan naamalleni ja vielä maksaa itseäni siitä kipeäksi 😛 -mantelirapu

Monellehan ensimmäinen VR-kokemus oli juurikin Google Cardboard, eli pahvista kyhätyt VR-lasit, joissa on älypuhelin sisällä. Kyseessä on hintaansa nähden hyvinkin toimiva VR-kokemus monenlaisiin ohjelmiin ja minipeleihin, aivan kuten hieman kalliimmat Samsung Gear VR ja vastaavat. Olen edelleen käytellyt monia Cardboard-ohjelmia (Gearilla ja jopa alkuperäisellä ”pahvilootalla”), vaikka omistan myös Oculus Riftin ja HTC Viven. -ajajehu


Tältä näyttää Sonic the Hedgehogin elokuvaversio

Sonic the Hedgehog -elokuvaa tähdittävästä Sonic-siilistä on saatu tarkempaa kuvaa lipsahduksen seurauksena. Markkinointiyhtiö Hamagami / Carroll, Inc. oli lipsauttanut äskettäin verkkosivuilleen Sonic the Hedgehog -elokuvan tyylioppaan, jossa kuvataan Sonic-siiliä sekä brändin ilmettä.

Lue koko uutinen

– Se ei ollutkaan niin paha kuin kuvittelin. Silti olen skeptinen leffan laadusta. -Fwank_91

Tää olisi voinut olla paljon jäätävämpikin ilmestys. Jotain, joka kaikessa groteskiudessaan olisi ollut lähempänä Super Mario-leffan goombia, kuin sitä omaa lähdemateriaalia. -mecha_no_maniac


Apex Legendsilla hurjat 50 miljoonaa pelaajaa – uusi video juhlii erilaisia pelaajasaavutuksia

Kuukausi sitten julkaistu Apex Legends on saavuttanut 50 miljoonan pelaajan rajan, Electronic Arts ja Respawn Entertainment ovat vahvistaneet. Respawn on juhlistanut rajapyykin saavuttamista uudella videolla, joka käy läpi hieman statistiikkaa ja hurjia pelaajahetkiä pelin parissa. Kehittäjät ovat muun muassa melko varmoja, että Mozanbique-haulikolla on saatu ainakin yksi tappo aikaiseksi.

Lue koko uutinen

– Mozambique on huonoin käyttämäni ase ikinä missään videopelissä. Lyöminen on yleensä tehokkaampaa. -janneus

– On sillä kantomatka etuna nyrkkeihin. Mutta, se vaihtuu heti paremman aseen tullessa vastaan, poislukien P2020. -Kukko


Näin Suomi-klassikko palaa! Trine 4: The Nightmare Princen ensitraileri on täällä

Helsinkiläisstudio Frozenbyte on paljastanut kunnollisemmin Trine 4: The Nightmare Princen. Peli vahvistettiin nimen ja alustojen kera jo aiemmin lokakuussa, mutta nyt siitä on julkaistu ihan oikeaa pelikuvaakin.

Lue koko uutinen

– En edes halua katsoa, tulee ostettua muutenkin niin säästyypä spoilereilta. -Bloob

– Paras uutinen pitkään aikaan! -myllylyly


Star Wars Jedi: Fallen Order sai käsikirjoitusapua pelialan veteraani Chris Avellonelta

Chris Avellone on paljastanut auttaneensa Star Wars Jedi: The Fallen Orderin käsikirjoituksessa, joka sijoittuu ajallisesti kahden ensimmäisen Star Wars -trilogian väliin. Respawnin kehittämästä pelistä ei ole kuultu vielä julkistusta enempää, joskin EA ilmoitti esittelevänsä pelin ensimmäisen kerran ensi kuussa, 13. huhtikuuta, vuotuisen Star Wars -juhlapäivän aikana.

Lue koko uutinen

– Olisi kyllä aika mahtavaa saada kerrankin hyvä, yksinpeliin keskittyvä Star Wars -peli, joka olisi yhtä tukevaa tekoa kuin Insomniacin Spider-man. -Sundance Kid

– Olisi suorastaan unelma saada kunnon Star Wars -yksinpeli. -Rokkijani


Sony on tarjonnut hyvityksiä Anthemin konsolin kaatavista ongelmista

Osa pelaajista on onnistunut saamaan Sonylta hyvityksiä Anthem-verkkoräiskintäpelin teknisten ongelmien vuoksi. Biowaren kehittämän Anthemin konsoliversioiden kerrotaan kärsivän kaatumiseen johtavista ongelmista. Kaatumisten kerrotaan usein johtavan koko konsolin kaatumiseen, minkä pelätään voivan aiheuttaa ongelmia konsolin toiminnan kanssa. 

EA on kertonut olevansa tietoinen ongelmista ja pyytänyt pelaajilta apua niiden selvitykseen

Lue koko uutinen

– Sinällään konsolivalmistajien vastuuta asiassa ei ole syytä vähätellä, koska toisin kuin pc:llä, konsolivalmistajilla on omat sertifiointiprosessinsa, joilla varmistetaan, että loppukäyttäjä saa toimivan pelin. -Haerski

– Ongelma on ilmeisesti niin paha että muutamia konsoleita on jopa harvinaisissa tapauksissa sen johdosta hajonnut, joten ainakin PS4 omistajien kannattanee odottaa korjauspäivitystä. -Angel of Death


Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – paholaisen itkua ja futuristista selviytymisräiskintää

Alkuvuoden Capcom-tykitys jatkui tällä viikolla, sillä vasta Resident Evil 2:n uusioversion ulos saanut japanilaisjulkaisija iski seuraavaksi Devil May Cry 5:llä. Samoihin aikoihin Kirbyn lankaversio hyppäsi viihdyttämään 3DS:lle vielä pelattavaa kaipaavia, kun taas tiistaina katsottin, mitä Front Mission -universumille kuului selviytymisräiskintä Left Alivessa. Aikarajallinen seikkailupeli The Occupation näytti sekin haasteensa..

Lue koko uutinen

 Dmc 5 ennakkotilattu ja menee heti pelattavaksi. -Stan

– Left Alive voipi mennä ostoon riippuen millaista vastaanottoa saa. -zappah


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa