Jee(?) lisää pelielokuvia! Nyt valkokankaille suuntaa Just Dance / Uutiset / pelaaja.fi

Jee(?) lisää pelielokuvia! Nyt valkokankaille suuntaa Just Dance

15.01.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
4

Ubisoftin menestyksekäs tanssipelisarja Just Dance halutaan tuoda valkokankaille. Elokuvasivusto Deadline-raportoi, että Sonylle kuuluva tuotantoyhtiö Screen Gems on selättänyt useat kiinnostuneet tahot pelisarjan elokuvaoikeuksien hankinnassa ja on nyt Ubisoftin oman elokuva- ja televisio-osaston sekä Olive Bridge Entertainment kanssa luomassa virallista Just Dance -leffaa.

Osuvasti aiemmin viime vuonna myös Konamin Dance Dance Revolution -sarjan kerrottiin olevan matkalla leffamuotoon. Sitä ja Just Dancea yhdistää peligenrejen ohella se, ettei kumpikaan pidä sisällään minkäänlaista tarinankaarta. Nähtäväksi jääkin, mistä Just Dance -leffa on siis vielä kertomassa, jos se siis koskaan vain maaliviivalle vain pääsee.

Viimeksi Ubisoft-peli sovitettiin valkokankaille vuonna 2016, kun Assassin's Creed pääsi salamurhailemaan Michael Fassbenderin tähdittämänä,

Pelimuodossa Just Dance on ollut valtaisa menestys Ubisoftille, mikä osin selittää halun laajentaa sitä muihinkin medioihin. Deadline huomioi lisäksi, kiuinka Sonyn toimitusjohtaja Kaz Hirai totesi näin tammikuussa järjestetyillä CES-messuilla, että Sony tavoittelee panostavansa jatkossa tuotteisiin, joista se voi ottaa ilon irto useilla erilaisilla viihdealustoilla. Sen lisäksi, että Just Dance on jo ollut aktiivinen osa PlayStation-pelitarjontaa, vilisee sen sisuksissa paljon myös Sonyn lisenssoimaa musiikkia.

Lähde: Deadline

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Joku Sankari kuva
Joku Sankari

Olen kiinnostunut tämän leffan juonesta ja alkuperäismusiikista, lisäksi kieltäydyn katsomasta tätä seisten.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Näitä ihmetellessä ei tarvitse kuin muistaa että laivanupotuksestakin on tehty elokuva. En ole itse sitä katsonut eikä kauheasti kiinnostakaan.

Käyttäjän mantelirapu kuva
mantelirapu

Jos elokuvassa ei ole tarinaa, mitä jää jäljelle? Joku lets play -tyyppinen pätkä valkokankaalla? Huoh..

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Galaksit räjähtää!