Nintendon perheystävällisyyspolitiikka läntisillä pelimarkkinoilla on jälleen otsikoissa.

Tällä kertaa tarkkasilmäiset pelaajat ovat huomanneet ensi kuussa ilmestyvän Xenoblade Chronicles X:n hahmonluontitilan jääneen hämmentävän itsesensuurin uhriksi. Siinä missä teoksen japanilainen versio antaa monien muiden pelien tapaan säätää naishahmojen rintojen kokoa hyvän maun rajoissa, puuttuu länsimaisesta julkaisusta moinen liukusäädin tyystin. Kaikkien pelaajan luomien naishahmojen luontaiset avut ovat pakon edessä samaa kokoluokkaa pituudesta ja iästä riippumatta, mikä vaikuttaa verkkokommenttien perusteella tuntuvan monista jokseenkin järjettömältä. 

Nintendo on viime aikoina puhuttanut paljon sensuurihenkisillä lokalisaatioratkaisuillaan lännessä. Xenoblade Chronicles X:n nuorimmalle sankarihahmolle puetaan enemmän päälle Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja myös tuoreen Project Zero: Maiden of Black Waterin paljastavat asut saivat lokakuussa kyytiä. Vaikka rintasäädin tuskin tuo juurikaan varsinaista lisäarvoa peliin, yhtiön siveyskampanja herättää pelkoa yhä ehdottomammista sensuuripäätöksistä tulevaisuudessa.

Nintendo itse ei ole kommentoinut ratkaisua. Videota läntiseen versioon tehdyistä muutoksista voi tutkailla alta.

Xenoblade Chronicles X ilmestyy Euroopassa 4. joulukuuta.

Lähde: VG247, Eurogamer

Lisää luettavaa