Jo valmiiksi ahdistava Thumper muuntui aina vain kiivaammaksi PS4:llä ja pc:llä

Alkusyksyn kehuttu rytmipeli Thumper on nyt aina vain kovakätisempi, kiitos uuden ilmaisen Play+-tilan.

12.11.2016 22:00

Alkusyksystä jo ahdistavan intensiivistä rytmipelattavaa tarjoillut Thumper on muuttunut aina vain intensiivisemmäksi. Kuluvalla viikolla julkaistulla tuoreella päivityksellään peli on saanut uuden Play+-tilan, joka on tarkoitettu nimenomaan äärimmäistä haastetta hakeville pelaajille.

Play+-tilaa pelaamalla ohjattavaksi saadaan kultainen versio pelissä tavanomaisesta kontrolloitavasta koppakuoriaisesta. Uusi tila mahdollistaa näin pelin yhdeksän tason koluamisen nopeammin kuin koskaan, mutta yhtälailla kuolema sitä pelatessa tarkoittaa, että koko pelikerta on aloitettava samalla kokonaan uudestaan.

PlayStation 4:n puolella Thumper on tällä viikolla päivittynyt tukemaan myös virallisesti PlayStation 4 Pro -konsolia. Prolla pelatessa Thumperin luvataan tukevan natiivia 4K-resoluutiota samalla, kun se pyörii 60 ruutua sekunnissa. Prolla pelin peluun pitäisi olla nyt myös aina vain näyttävämpää PlayStation VR -laseja käyttäessä.

Lähde:

Lisää luettavaa