Johtajakato jatkuu EA:lla – kolmas ilmoitettu lähtötapaus viikon sisään

Useammatkin sopimukset näyttävät tulleen päätökseensä EA:lla vuodenvaihteessa. Nyt myös Chillingon perustajat jättivät yhtiönsä.

6.1.2014 16:21

Mobiilipelien julkaisuun keskittyneen Chillingo-pelitalon perustajakaksikko on jättänyt yhtiön, MCV ja Gamasutra raportoivat. Yksityiskohdat studiopomojen Chris Byatten ja Joe Ween lähdöstä ovat ainakin toistaiseksi vielä harvassa.

Kaksikko perusti Chillingon vuonna 2005 ja sillä on ollut näppinsä mukana muun muassa Cut the Ropen ja alkuperäisen Angry Birdsin julkaisussa. Electronic Arts osti yhtiön itselleen vuonna 2010 20 miljoonalla dollarilla.

Kyseessä on jo kolmas tapaus viikon sisään, kun EA:n omistaman yhtiön johtajiston on ilmoitettu vaihtuvan. Aiemmin viime viikolla tietoon tuli sekä Criterionin Fiona Sperryn ja Alex Wardin lähtö että myös PopCapin toimitusjohtajana toimineen Dave Robertsin poistuminen yhtiöstä. Näillä näkymin myös PopCapin perustajajäsen Jason Kapalka on myös jatkamassa studiossaan enää lähinnä konsultin hommissa.

Lähde: Gamasutra, MCV

Lisää luettavaa