Jokeri iskee vielä haudankin takaa – tältä ikoninen pahis näyttää uutuusmätkinnässä

Jokeria ei tunnu hidastavan mikään. Vielä kuolemansakin jälkeen hahmo palaa nimittäin mäiskimään Injustice 2:een.

29.4.2017 15:57

Batmanin arkkivihollinen Jokeri on vahvistunut osaksi Injustice 2:n hahmovalikoimaa. Klassikkopahis paljastettiin peliin tuoreella trailerilla, jossa esille tuodaan jo niin tämän liikevalikoimaa kuin uusi varsin erilainen ulkoasukin.

Injustice 2:n tarinan osalta Jokeri on siinä mielessä mielenkiintoisessa tilanteessa, että pelin aikajanalla tämä on ollut jo pidemmän aikaa kuollut. Tuoreen esittelyvideon yhteydessä NetherRealm Studios onkin kuvaillut, että hahmo käytännössä kummittelee pelissä nyt kaikkia heitä, jotka ovat joutuneet kosketuksiin tämän hulluuden kanssa.

Kirjoitushetkellä Injustice 2:een on vahvistettu sellaiset 29 taistelijaa, joista Darkseid toimii tosin ennakkotilaajien etuna. Hahmolistaan voi tutustua pelin kotisivuilla. Ohessa uuden Jokeri-videon lisäksi myös tuoreet esittely sekä juuri Darkseidista että Brainiacista.

Julkaisunsa Injustice 2 saa Euroopassa PlayStation 4:llä ja Xbox Onella 19. toukokuuta.

Lisää luettavaa