Kehittäjä DICE on kertonut laittavansa Star Wars Battlefront 2:n uuteen uskoon lähikuukausien aikana.

Pelin verkkosivuilla julkaistussa viestissä DICE kertoo suunnitelmistaan Star Wars Battlefront 2:n lähitulevaisuuden varalle. Keskeisenä uudistuksena studio kertoo laittavansa pelin etenemisjärjestelmän uusiksi. Studion mukaan se valmistelee merkittäviä muutoksia pelin etenemiseen. DICE lupailee vastaavansa muutoksilla pelaajayhteisön pyyntöihin. Tarkempia yksityiskohtia Star Wars Battlefront 2:n etenemisjärjestelmästä saadaan kuitenkin vasta maaliskuussa.

Star Wars Battlefront 2 uudistuu kuitenkin jo ensi kuun aikana. DICE kertoo lisäävänsä peliin uuden Jetpack Cargo -pelimuodon, jossa kaksi rakettirepuilla varustettua kahdeksanhenkistä joukkuetta kisailee keskenään nopeatempoisissa otteluissa. Jetpack Cargo on kuitenkin tarjolla vain rajoitetun ajan.

Lisäksi lähiaikoina käynnistyy Star Wars Battlefront 2:n toinen sisältökausi. DICEn kertoo ottaneensa ensimmäisen kauden kokemuksista oppia ja lupaa kehittää peliä jatkossa opeista viisastuneena. Tulevan kauden annista paljastetaan lisätietoja lähiaikoina.

Lähde: DICE

Lisää luettavaa