Joko on Fallout 4:n aika? Bethesdalta luvassa E3-lehdistötilaisuus

Bethesda on järjestämässä ensimmäistä kertaa koskaan oman E3-lehdistötilaisuutensa. Mitä luvassa voikaan olla?

10.2.2015 15:48

The Elder Scrolls -pelisarjasta tutulla Bethesdalla näyttää olevan asiaa tulevan kesän E3-messuilla. Julkaisija on ilmoittanut, että ensimmäistä kertaa koskaan se on järjestämässä messujen yhteydessä kokonaan oman lehdistötilaisuustapahtumansa.

Tilaisuus järjestetään kesäkuun 14. päivä Hollywoodin uumenissa, jonne Bethesda on aikeissa kutsua lehdistön ohella myös muutamia onnekkaita faneja. Toki mikäli paikan päälle ei pääse, on tilaisuus nähtävissä suorana myös Bethesdan Twitch-kanavalta.

Tiedossa ei toistaiseksi ole, millaista asiaa Bethesdalla voisikaan olla tapahtuman yhteydessä. Toiveikkaimmat odottavat varmasti kuitenkin tietoja niin seuraavasta Doomista kuin myös mahdollisesta Fallout 4:stä.

Tänä vuonna E3-messut starttaavat virallisesi kesäkuun 16. päivä ja kestävät kolme päivää. Sony, Microsoft, Electronic Arts ja Ubisoft eivät ole vielä vahvistaneet omia E3-aikataulujaan, joskin kyseiset yhtiöt järjestävät lehdistötilaisuutensa yleensä päivää ennen messualueen avautumista. Myös Nintendo saattaa tapansa mukaan järjestää messujen aikoihin oman verkossa nähtävän Direct-show’nsa.

Lähde: Bethesda Blog

Lisää luettavaa