Joukkorahoituskuumeen aloittanut Double Fine palasi Kickstarteriin strategiapelin kanssa

Double Fine on tuonut julkisuuteen uuden Kickstarter-projektinsa. Tällä kertaa luvassa on strategiapelattavaa Brad Muirin vetämänä.

30.5.2013 22:14

Yhdysvaltalaiskehittäjä Double Fine on palannut Kickstarteriin. Rahoituspalvelusta kertaheitolla suositun Broken Age -pelillään tehnyt studio hakee tällä kertaa rahaa toiseen uuteen peliprojektiinsa, joka tunnetaan parhaillaan nimellä Massive Chalice.

Toisin kuin Broken Age, ei Massive Chalice ole jälleen yksi seikkailupeli, vaan kokemukseltaan selvästi enemmän strategiaan painottuvampi kokonaisuus. Pelissä pelaajat pääsevät hallinnoimaan omaa kuningaskuntaansa, jonka luotsaamisessa tärkeää roolia näyttelevät esimerkiksi avioliittojen järjestelyt, tutkimustyöt ja monet muut harkittuja valintoja vaativat tilanteet. Menoa väritetään myös muutamilla satunnaiselementeillä.

Armeijaakin on toki syytä pitää kasassa, sillä ajoittain vastaan tulee vuoropohjaisia strategiataistoja X-COMin ja Final Fantasy Tacticsin malliin. Näissä merkittävää roolia näyttelee pelin aikamekaniikka, jonka myötä pelaajan on jossain vaiheessa laitettava parhaatkin sotilaansa eläkkeelle, jos ne ovat sattuneet pysymään taistoissa hengissä tarpeeksi pitkään.

Massive Chalicea varten Double Fine on pyytämässä pelaajilta 725 000 dollaria – 325 000 enemmän kuin se alkujaan haki vielä kehitteillä olevaa Broken Agea varten. Strategiapelistä vastuun saisi Broken Agesta erillään oleva tiimi, jota vetää kuolemattomasta hymystään ja Iron Brigadesta tunnettu Brad Muir.

Lisätietoja pc-projektista löytää tuttuun tapaan sen Kickstarter-sivuilta sekä oheisesta esittelyvideosta.

Lisää luettavaa