Joulukuussa ei hienostella: South Park -roolipeli sai viimein julkaisupäivän, uuden trailerin

PÄIVITETTY: Ubisoftin lehdistötiedote tarkentaa, että pelin pc-versiolla ei ole vielä tarkkaa julkaisupäivää Euroopassa. Myös erikoisversio julkistettiin.

25.9.2013 17:05

Obsidian Entertainmentin South Park: The Stick of Truth on saanut julkaisupäivän. Pelin julkaisijaksi alkuvuodesta päätynyt Ubisoft on pitkän odotuksen jälkeen saanut vahvistettua, että peli julkaistaan Pohjoismaissa joulukuun 12. päivä.

Paljastus tehtiin osana pelin uutta traileria.

Sekä Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja pc:lle suuntaava Stick of Truth yhdistää Paper Mario -sarjasta tuttua reaktiopohjaista roolipelitoimintaa South Parkin kummalliseen maailmaan. Varsinaisena päähenkilönä pelissä ei nähdä niinkään ketään televisiosarjan poikanelikosta, vaan peliä varten pelaajat saavat hallintaansa vasta South Parkiin saapuneen uuden lapsihahmon.

South Park -tekijät Trey Parker ja Matt Stone ovat olleet vahvasti mukana pelin kehityksessä.

Päivitys kello 19.56: Ubisoftin lehdistötiedotteen mukaan edellä mainittu julkaisupäivä koskee Euroopassa vain PlayStation 3- ja Xbox 360 -versiota. Pc-version julkaisupäivä ilmoitetaan myöhemmin.

Julkaisupäivän tiedottamisen ohella pelistä paljastettiin tänään myös The Grand Wizard Editioniksi kutsuttu erikoisversio. Itse pelin ohella se sisältää Cartman-figuurin, fyysisen kartan ja ladattavia erikoisasusteita.

Lisää luettavaa