Joulupukki ei saavukaan tänä vuonna Battlefield 2042:een, DICE kertoo

Joulupukin tulo Battlefield 2042:een on peruttu.

4.12.2021 10:10

EA DICE on perunut joulupukin tulon Battlefield 2042:een tänä jouluna.

Studion suunnitelmat jouluteemaisten ase-, ajoneuvo- ja hahmokuosien julkaisusta paljastuivat Twitterissä julkaistuista kuvista. Peliyhteisön huomion herätti negatiivisella tavalla ennen kaikkea Boris-spesialistihahmolle suunniteltu Father Winter -kuosi, joka puki hahmon joulupukilta tuttuun punaiseen nuttuun.

Battlefieldin Twitter-tilillä julkaistujen viestien mukaan kyseessä kuvamateriaalista on vedetty virheellisiä johtopäätöksiä, eikä joulupukkikuosia nähdä tänä jouluna pelissä. Viesteissä todetaan jatkuvan palvelun kehittämisen edellyttävän kuukausia ennen varsinaista tapahtumaa tehtävää kehitystyötä, joka mahdollistaa kuosien julkaisemisen myöhemmin pelin elinkaaren aikana. Vaikka studio onkin valmistellut Battlefield Portalin erityistapahtumia varten suunniteltuja jouluteemaisia kuoseja, ei niitä ole viestien mukaan tarkoitus hyödyntää tänä jouluna.

DICE:n mukaan Battlefield 2042:n elinkaaren varrella pelissä nähdään kuitenkin erilaisia kosmeettisia sisältöjä, joilla ei ole vaikutusta muuhun peliin. Sisältöjen kerrotaan olevan käytettävissä vain tietyissä pelimuodoissa, ja niiden kerrotaan tarjoavan kehittäjille entistä laajemmat mahdollisuuden hyödyntää luovuuttaan Battlefieldin parissa.

Lähde: BattlefieldComm (Twitter)

Lisää luettavaa