Juo itse piru pöydän alle – Oxenfree-kehittäjät julkistivat seuraavan pelinsä

Night School Studion uutukainen heittää pelaajat manalaan helvetilliselle ryyppyputkelle.

15.12.2017 10:56

Night School Studio on julkistanut seuraavaksi pelikseen Afterpartyn, jossa pelaajat pääsevät viettämään villiä iltaa helvetissä.

Kehutun Oxenfreen kehittäjien uutukaisessa pelataan parhaita ystävyksiä, Miloa ja Lolaa, jotka huomaavat kuoltuaan kolkuttelevan helvetin portteja. Kaksikon onneksi tuonpuoleisessa lainsäädännössä on porsaanreikä ja manalasta on mahdollisuus päästä takaisin elävien kirjoihin, kunhan ensin onnistuu juomaan paholaisen ensin pöydän alle.

Tekijöiden mukaan kyseessä on Oxenfreen tapaan jälleen kerronnallinen seikkailupeli, joka pyörii tällä erää turmeltuneisuuden ja pubielämän ympärillä. Pelin päätavoite on tosiaan päästä paholaisen jatkobileisiin ja onnistua kittaamaan iso sarvipää niin pahaan tuiteriin, että portit takaisin Maahan aukeavat.

Pelin juomien vihjaillaan myös tarjoavan joko erilaisia bonuksia tai haittoja juojilleen, jolloin tiettyjen tehtävien suorittaminen joko helpottuu tai vaikeutuu. Baareissa ollessaan päähenkilökaksikko pääsee myös vapaasti keskustelemaan eri henkilöiden kanssa, mikä puolestaan edistää tarinaa. Pelaajan valinnat muokkaavat jossain määrin tarinaa.

Afterpartyn julkaisuvuodeksi on ilmoitettu 2019.

Lisää luettavaa