Just Cause 4:n tuhotyöt jatkuvat taas – tässä on Dare Devils of Destruction

Just Cause 4:n lisäsisältökausi käynnistyy kilpailullisissa merkeissä.

18.4.2019 20:56

Just Cause 4 ei jättänyt erityisen suurta jälkeä maailmaan julkaisullaan, mutta pian sitä olisi luvassa kuitenkin vielä lisää. Pelin 30 euron kausikorttiin lukeutuva ensimmäinen lisäosa Dare Devils of Destruction on saanut sekä esittelyn että julkaisuaikataulun.

Kausikortin omistajille lisäri ilmestyy 23. huhtikuuta ja se keskittyy aseistettujen ajoneuvojen ajamiseen. Tarjolla on kaahailua kaikkiaan kolmen erityyppisen haasteen muodossa, joissa Rico päätyy niin ajamaan kilpaa kuin romuttamaan vastustajiaan ansaitakseen kilpailevien jengien luottamuksen. Kilpailuissa käytettävät 16 uutta ajoneuvoa on mahdollista avata käyttöön myös muuhun osaan peliä.

Erikseen ostettavaksi Dare Devils of Destruction ilmestyy viikkoa myöhemmin. Tarkoituksena vastaavia lisäreitä olisi ilmestyä Just Cause 4:ään kaikkiaan kolme kappaletta.

Lisää luettavaa