Jylhällä Alaskalla riittää vielä kerrottavaa – tässä tulee Never Alone: Foxtales / Uutiset / pelaaja.fi

Jylhällä Alaskalla riittää vielä kerrottavaa – tässä tulee Never Alone: Foxtales

16.07.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Alaskan alkuperäiskansojen tarujen ja kulttuurin pohjalta kehitetty pulmaloikintapeli Never Alone on laajenemassa. 28. heinäkuuta niin pelin Steam-, PlayStation 4 - kuin myös Xbox One -versio on saamassa Foxtales-lisäosan, jonka avuin Never Aloneen saadaan pelattavaksi kolme uutta tasoa.

Foxtales pohjautuu tällä kertaa Amerikassa The Coastal Brothers -nimellä kulkevaan tarinaan ja se sijoittaa tapahtumansa astetta keväisempään Alaskan luoteisosaan. Pääpelistä tuttu Nuna-tyttö ja tämän kettuystävä tekevät uudessa seikkailussa jälleen paluun, mutta tällä kertaa hahmot ovat saaneet uusia kykyjä hallittavakseen.

Hintatietoja laajennuksen suhteen ei vielä ole paljastettu. Suunnitelmia Foxtalesin Wii U -version suhteen ei ole myöskään ollut puhetta.

Foxtalesin tulosta huolimatta Never Alone -kehittäjä Upper One Games ei ole lopettanut kuitenkaan vielä pelinsä tuomista myöskään uusille alustoille. Tulevan syksyn aikana Never Alone on nimittäin määrä saada vielä niin PlayStation 3:lle kuin myös Vitallekin.

Lähde: E-Line Media

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Pelaaja Lehden arvostelun perusteella odotin tältä paljon enemmän kuin lopulta sain. No ainaki yks mukava kuvakaappaus tuli jääkarhun pennuista.

Käyttäjän Erik H. kuva
Erik H.

Aivan mahtava peli

Nostoja