Kahdeksan Dragon Quest -klassikkoa taskukokoon / Uutiset / pelaaja.fi

Kahdeksan Dragon Quest -klassikkoa taskukokoon

8.10.2013 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
3

Japanin kansallispeliksikin kutsuttu Dragon Quest muovautuu lähitulevaisuudessa mobiilimuotoon. Square Enixin mukaan perinteikkään japanilaisroolipelisarjan kahdeksan ensimmäistä osaa kääntyvät iOS- ja Android-alustoille.

Ensimmäinen peleistä julkaistaan Japanissa talven aikana, mutta länsimaisesta julkaisusta ei toistaiseksi ole ollut puhetta. Square Enix on julkaissut lännessä ainakin suurimman osan Final Fantasy -mobiilikäännöksistään.

Dragon Quest on nauttinut suosiosta Japanissa jo vuodesta 1986 asti, jolloin sarjan ensimmäinen osa julkaistiin 8-bittiselle Nintendolle. Ensimmäinen Eurooppaan asti rantautunut Dragon Quest -pääsarjan peli oli PlayStation 2:lla nähty Dragon Quest VIII: Journey of the Cursed King.

Lähde: Square Enix / Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän JNyknn kuva
JNyknn

Niin, mitäpä turhaan sitä uusia osia samalla vaivalla rakentamaan, me pelaajat haluammekin lisää mobiilipelejä. Jotenkin ihmetyttää varsinkin uusimpien osien toimivuus kosketusnäytöllä. Toivottavasti julkaisevat myös Ouyalle , se on ainoa mobiilikäyttöjärjestelmällinen alusta, jolla kuvittelisin tämän toimivan.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Muuten aika lailla samoilla linjoilla, mutta näitten ollessa vuoropohjaisia pelejä luulisin että kosketusnäyttö toimii ehkä hiukan paremmin kuin yleensä.

Käyttäjän TkHX kuva
TkHX
Lainaus käyttäjältä JNyknn

Niin, mitäpä turhaan sitä uusia osia samalla vaivalla rakentamaan, me pelaajat haluammekin lisää mobiilipelejä. Jotenkin ihmetyttää varsinkin uusimpien osien toimivuus kosketusnäytöllä. Toivottavasti julkaisevat myös Ouyalle , se on ainoa mobiilikäyttöjärjestelmällinen alusta, jolla kuvittelisin tämän toimivan.

Kuka estää liittämästä tablettia hdmi-piuhalla telkkariin ja pelaamasta bluetooth-ohjaimella? Onko tuo pelikokemus jotenkin huonompi kuin muut vaihtoehdot, kun ottaa huomioon että sen tabletin saa sitten napattua reissuunkin mukaan jos siltä tuntuu.