Kahden napin taistelupeli Divekick sai viimeisen ilmaisen taistelijansa / Uutiset / pelaaja.fi

Kahden napin taistelupeli Divekick sai viimeisen ilmaisen taistelijansa

25.11.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Kaksi vuotta julkaisunsa jälkeen minimalistinen taistelupeli Divekick näyttää saaneen viimeisen päivityksensä. Sen myötä peli voikin saada vielä mukavasti lisäpuhtia eloonsa, sillä päivityksellä Divekickin hahmovalikoima laajenee ilmaiseksi Nidhogg-miekkailupelistä tutulla Fencer-taistelijalla.

Fencer on jälleen siitä erikoinen ilmestys Divekickissa, ettei tämän hyppypotkujen käyttö ole välttämättä se tehokkain tapa saada vastustajia kumoon. Apunaan pikselimiekkailija voi nimittäin käyttää myös miekkaansa, jota tämä kykenee viskomaan vastustajiaan päin. Hahmon täytyy vain olla varoinen, ettei tämä menetä työvälinettään kokonaan heittelyn yhteydessä.

Päivitys on saapunut niin pelin Windows-, Xbox One, PlayStation 4- PlayStation 3- kuin Vita-versioonkin. Kehittäjä Iron Galaxy pudotti pelinsä perushintaa hiljattain myös viiteen euroon, joten jos kahden napin (hyppy ja potku) käyttöön pohjautuva mätkintä vain kiinnostaa, voi nyt olla hyvä hetki loikata mukaan. Parhaillaan peli on Steamin syysalessa tarjolla vieläpä myös kahdella eurolla.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Qvistus kuva
Qvistus

Jos tää on Vitalle, niin taidan imuroida. Sopivan hölmön näköistä pelattavaa käsikonsolille. Tästähän järjestetään kisojakin. Yllättävän paljon syvyyttä saadaan näin vähistä paloista. Niinhän se onkin, että jotkut maailman syvimmistä peleistä on kaikkein yksinkertaisimpia.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

Näemmä PC:llä samalla korjasivat Redactedin tarinamoodin kaatumisen, yli vuoden sen jälkeen kun viime päivitys tuon ongelman toi.

Nostoja