Kaikki mitä Fallout 76:sta tarvitsee tietää – verkkomoninpeli, betatesti, keräilyversio ja julkaisupäivä vahvistettiin

Fallout 76:ää esitettiin vuolaasti Bethesdan E3-tapahtumassa. Tässä kaikki, mitä pelistä kerrottiin.

11.6.2018 03:55

Kuten luvattua, Fallout-sarjan seuraavaa osaa Fallout 76:ää esiteltiin vuolaasti Bethesdan E3-tapahtumassa.

Todd Howard paljasti Fallout 76:n ensinnäkin olevan esiosa kaikille aiemmille peleille, ja se on kooltaan on neljä kertaa Fallout 4:ää suurempi. Pelimoottoria on myös uusittu muun muassa uudella renderöinti- ja valaistusteknologialla.

Länsi-Virginiaan sijoittuvassa pelissä kohdataan hyvin erilainen ja yksityiskohtaisempi joutomaa, sillä nimikkoholvi numero 76 on tarinallisesti yksi sarjan ensimmäisiä avautuvia holveja. Pelimaailma jakautuu peräti kuuteen eri alueeseen, joissa jokaisella on omat ominaisuutensa, tyylinsä, hirviönsä ja salaisuutensa.

Fallout 76 on myös sarjan ensimmäinen peli, jossa tavattavat hahmot voivat olla muita pelaajia. Vaikka pelin todettiin olevan täysin verkkopohjainen, oma pelihahmo ei ole sidottu yksittäiseen palvelimeen, eikä pelatessa tarvitse kertoman mukaan miettiä palvelimia lainkaan. Omien ystävien seuraan voi siirtyä milloin tahansa, ja jokaisen pelaajan etenemistiedot kulkevat ja säilyvät aina matkassa.

Yksinpelien ystävien ei tarvitse kuitenkaan huolestua, sillä Fallout 76 on pelattavissa myös täysin yksin.

Fallout 4:n tapaan rakentaminen on suuressa osassa, ja pelaajat voivat lyöttäytyä yhteen kokoamaan ja siirtämään omia luomuoksiaan vapaasti ympäriinsä. Pelimaailmasta löytyy myös ydinohjusalueita, joilla pelaajat voivat tehdä halutessaan mitä lystäävät.

Pelistä esiteltiin myös Power Armor Edition -keräilyversio, jossa on mukana muun muassa metallikotelo, pelin sisäisiä tarvikkeita, oikea led-valoilla ja äänenmuuntimella varustettu voimapuvun kypärä, 24 muovifiguuria sekä kartta, joka hohtaa pimeässä.

Fallout 76 julkaistaan pc:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle 14. marraskuuta. Luvassa on myös betatestiä ennakkotilaajille.

Lisää luettavaa