Kaipaako elämäsi lisää kuumaa rikosdraamaa? Yakuza Kiwami päivättiin PS4:lle

Kuinka Yakuza-sarja saikaan alkunsa? Alkuperäisen Yakuza-pelin uusioversio Yakuza Kiwami on päivätty lännessä nyt PS4:lle.

12.4.2017 16:02

Yakuza 0 tuli ja valloitti monien länsimaalaisten sydämet alkuvuodesta, ja nyt myös Yakuza Kiwami on päivätty lännessä. Segan maineikas rikosdraamasarja palaa PlayStation 4:lle 29. elokuuta, olipa peliä pelaamassa sitten Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa.

Siinä missä Yakuza 0 oli täysin uusi esiosa Yakuza-sarjalle, on Yakuza Kiwami alusta asti rakennettu uusioversio alunperin PlayStation 2:lle vuonna 2005 valmistuneesta aivan ensimmäisestä Yakuza-pelistä. Kiwamissa niin pelin audiovisuaalinen tarjonta kuin mekaniikatkin on päivitetty siis sopimaan paremmin nykypäivään.

Euroopassa pelille kertyy hintaa 35 euroa.

Japanissa Yakuza Kiwami julkaistiin alunperin vuonna 2016 PS4:n ohella myös PlayStation 3:lle. Parhaillaan idässä nautiskellaan myös jo Yakuza 6:sta, joka sekin saapuu länteen vuonna 2018. Kyseessä on ensimmäinen pelkästään PS4:lle kehitetty sarjan osa.

Lisää luettavaa