Kaivattu kyberninja tekee kunnollisen paluun – tässä on upouusi Strider!

Capcom tuo takaisin Strider-sarjansa tehden siitä samalla astetta enemmän Metroidien kenttäsuunnittelua mukailevan.

19.7.2013 02:45

Lähinnä vierailuja muissa peleissä viime aikoina tehnyt Strider Hiryu saa jälleen oman seikkailunsa. Yhdysvalloissa tällä viikolla käynnissä olevassa Comic-Con-tapahtumassa Capcom vahvisti täysin uuden Strider-sarjan osan olevan kehitteillä niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin myös pc:llekin.

Yksinkertaisesti nimellä Strider kulkeva uutukainen on edelleen sivulta kuvattu toimintapeli, joskin tällä kertaa täysin 3D-grafiikkaa hyödyntävä sellainen. Täysin lineaarisia kenttiäkään ei pitäisi tulla vastaan, vaan rakenteeltaan Striderin on määrä muistuttaa hieman enemmän Metroid-sarjaa. Päähenkilö Hiryutakin parannellaan matkan varrella esimerkiksi uusilla kyvyillä.

Pelin kehityksestä vastaa pääasiallisesti Silent Hill: Homecomingista muun muassa tunnettu Double Helix, joka työstää tällä hetkellä lisäksi uutta Killer Instinct -mätkintää Xbox Onelle. Myös Capcomin omienkin konkarisuunnittelijoiden on kuitenkin kerrottu auttaneen Striderin työstämisessä. 

Peli saadaan jakeluun vuoden 2014 alussa. Ilmeisesti moni odottaakin hetkeä jo kuumeisesti, sillä eräs syy pelin tekemiseen on ollut Capcomin saama hurja fanipalaute- ja pyyntötulva pelisarjaan liittyen.

Ohessa traileri, pelikuvavideo ja läjä kuvia Striderista.

Lähde: Capcom, Double Helix

Lisää luettavaa