Pitkällisen odottelun jälkeen episodipohjaisen République-hiippailupelin neljännen episodin julkaisupäivä on vahvistunut. God’s Acre -nimeä kantava uusi kokonaisuus on tupsahtamassa kehittäjä Camouflajin nykyisten suunnitelmien mukaan saataville 17. joulukuuta, jolloin se saadaan pelattavaksi samanaikaisesti sekä Android- ja iOS-laitteille että myös pc:llekin.

Polygon-sivuston saamien ensitietojen mukaan Républiquen neljännessä episodissa pelaajia ei uhkaa enää aiempien jaksojen tapaan suuri joukko vartjioita. Sen sijaan ensisijaisen vaaran muodostaa nyt yksi yksittäinen pelimaailmassa liikkuva häijy hahmo, joka vaanii ja yllättää pelaajaa hieman kuin selviytymiskauhupelissä ikään. Pelaajilla ei ole juuri myöskään keinoja taistella tätä vastaan, vaan tärkeää on nimenomaan yrittää pysyä hahmolta piilossa.

Républiquen neljäs episodi saapuu yli vuoden verran sen jälkeen, kun pelin kolmas episodi tuotiin pelattavaksi mobiililaitteille. Camouflajin lupausten mukaan viimeistä viidettä episodia ei tarvinne odottaa kuitenkaan yhtä kauaa, sillä sitä on kehitetty samanaikaisesti God’s Acren kanssa.

Ensimmäisen episodinsa République sai niinkin pitkän aikaa sitten kuin vuoden 2013 joulukuussa. Kickstarter-rahoituksen avulla syntynsä saanut peli luotiin alkujaan nimenomaan kosketusnäytöllä pelattavaksi mobiilikokemukseksi, mutta se on sittemmin tullut aina vain kunnianhimoisemmaksi. Sen lisäksi, että peliä on ollut mahdollista pelata hiotussa kuosissa myös pc:llä aina helmikuusta lähtien, on se vielä tulossa ensi vuonna myös PlayStation 4:lle.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa