Kallotyttöjen mätkintäkemut pongahtavat pc:lle suven päätteeksi / Uutiset / pelaaja.fi

Kallotyttöjen mätkintäkemut pongahtavat pc:lle suven päätteeksi

13.07.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Viime vuonna jo Xbox 360:llä ja PlayStation 3:lla nähty 2D-taistelupeli Skullgirls on täydessä kuosissaan pelattavissa myös pc:llä ensi kuussa. Yhteistyössä Marvelous AQL:n ja Autumn Gamesin kanssa kehittäjä Lab Zero Games saa pc-version ulos elokuun 22. päivä.

Heinäkuun alusta alkaen pc-vastineesta on ollut liikkeellä jo jonkin verran beetaversioita. Näihin oli mahdollista päästä käsiksi osallistumalla Lab Zero Gamesin alkuvuodesta järjestämään joukkorahoituskampanjaan. Indiegogo-palvelun kautta järjestetyn kampanjan tarkoituksena oli kerätä 150 000 dollaria yhtä peliin työstettävää lisäsisältöhahmoa varten. Tempaus osoittautui kuitenkin menestykseksi Lab Zeron saatua kasaan 830 000 dollaria, minkä myötä Skullgirlsiin on nyt työn alla peräti viisi uutta hahmoa.

Pc-version ei pitäisi jäädä myöskään Skullgirlsin viimeiseksi aluevaltaukseksi. Pelistä on määrä nähdä vielä myös jonkinlainen kolikkopeliversio Japanin maaperällä.

Skullgirlsin pc-julkistus osui oivallisesti yhteen Las Vegasissa tänä viikonloppuna pidettävän Evolution 2013 -taistelupelitapahtuman kanssa. Tapahtuman turnauksia voi seurata suorana esimerkiksi tämän linkin kautta. Lisätietoja tapahtumasta vastaavasti saa sen kotisivuilta.

Lähde: Facebook

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Deadreaver kuva
Deadreaver

Itse tuli 30 dorrarilla IndieGoGo!-kampanjaa tuettua... Nimi creditseihin, Soundtrack, taustiksia, beta ja itse peli...
Ei huonompi diili :)

Nostoja