Pitkäikäinen taistelupelisarja The King of Fighters saa jatkoa vielä myös Japanin ja Amerikankin ulkopuolella. Elokuun 26. päivä sarjan uusi osa The King of Fighters XIV on poimittavissa PlayStation 4:lle vielä aina Euroopassakin asti, jonne sen on tuomassa julkaisija Deep Silver.

Jo aiemmin The King of Fighters XIV:n julkaisupäiväksi on Japanissa vahvistunut 25. elokuuta ja Yhdysvalloissa 23. elokuuta. Kotimaassaan pelin julkaisee sen kehittäjä SNK itse, kun taas Amerikkaan pelin tuo Atlus USA.

The King of Fighters XIV on ensimmäinen uusi sarjansa pääosa sitten vuonna 2010 nähdyn The King of Fighters XIII:n. Pelin luvataan kattavan kaikkiaan noin 50 pelattavaa hahmoa, joilla mätkimään päästään perinteisten taistelupelitilojen lisäksi myös esimerkiksi tarina- ja tehtävätiloissa. Peli on edelleen myös ennen kaikkea 2D-taistelupeli, vaikkakin kaksiulotteinen grafiikka onkin jäänyt nyt historiaan.

Ohessa The King of Fighters XIV:n yleistraileri.

Lähde: Deep Silver

Lisää luettavaa