Kannettavat luolastoseikkailut jatkuvat lännessä mielileikeillä

Aksys Games on tukemassa PlayStation Vitan luolastoseikkailutarjontaa lännessä. Myös Atlusin Conception II tekee tuloaan Eurooppaan.

2.2.2014 02:37

PlayStation Vitan pelitarjonta lännen suunnalla jatkaa nojaamista luolastoseikkailuihin. Kerroimme viikko sitten Kadokawa Gamesin Demon Gazen saaneen hiljattain julkaisupäivän vanhalla mantereella, ja nyt julkaisija Aksys Games on varmistanut tuovansa keväällä Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan taskuseikkailu Mind Zeron.

Mind Zero mukailee ideoiltaan hieman Atlusin Persona-sarjaa. Siinä missä itse seikkailu hoituu klassiseen tyyliin ensimmäisestä persoonasta kuvatuissa labyrinteissa, pohjautuvat pelin taistelut Mind-nimisten olemusten käyttöön. Kunkin käytössä olevan pelihahmon kyvyt perustuvat tällaiseen olemukseen ja näin myös pelin juonessa arvuutellaan niiden mahdollisia tarkoitusperiä.

Siinä missä Amerikan puolella Mind Zero saa sekä digitaalisen että fyysisen julkaisun, nähdään peli Euroopassa vain latausmuodossa. Pelin hinta täällä päin pyörinee noin 40 euron tienoilla.

Atlus itse on kuluvalla viikolla vuorostaan varmistellut, että aiemmin jo Amerikkaan vahvistettu 3DS- ja Vita-rooliseikkailu Conception II: Children of the Seven Stars saadaan vuoden toisen neljänneksen aikoihin myös Eurooppaan. Ihmissuhteita ja lapsisotilaita tarjoava tuotos tuodaan sekin jakeluun vain latauspalveluiden kautta.

Lähde: Aksys Games, Gematsu

Lisää luettavaa