Karmiva kauhutyttö näyttää kykynsä Killer Instinct -laajennuksen lähestyessä

Killer Instinctin seuraava uusi hahmo on saanut esittelyn iron Galaxylta. Samalla julki on tuotu, että studio on aikeissa lisätä peliin Forzan drivatar-ideaa mukailevan shadow-ominaisuuden.

8.3.2015 18:33

Iron Galaxy on esitellyt ensimmäistä kertaa tarkemmin seuraavaa uutta Killer Instinct -taistelijaansa. Uusin hahmo on helmikuussa hyvin pikaisesti vilautettu naistaistelija Hisako, jonka suunnittelussa mallia on otettu paljon japanilaisista kauhuelokuvista.

Hisako tulee taistelutyyliltään luottamaan paljon varsinkin vastaiskuihin. Hahmo pystyy kääntämään useita aggressiivisten vihollisten hyökkäyksiä helposti näitä itseään vastaan, mutta vastapainona Hisako sattuu olemaan myös paikoin rajoittunut liikkuja. Osa hänen erikoisuuksistaan on linkitetty myös toimimaan yhdessä hahmon oman erikoismittarin kanssa.

Julkaisunsa Hisako tulee näkemään maalis-huuhtikuun vaihteessa. Samoihin aikoihin Iron Galaxy on esittelemässä Killer Instinctiin myös uuden shadow-ominaisuuden, joka muistuttaa toiminnaltaan hieman Forza-sarjan drivatar-ideaa. Shadow-ominaisuuden tarkoituksena on seurata ja nauhoittaa talteen pelaajien pelityylejä ja mahdollistaa näin, että pelaajat voivat ladata nettiin tekoälyversion itsestään muiden haastettavaksi.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa