3DS-roolipeli Yo-Kai Watch 2 on hiljalleen hivuttautumassa myös Euroopan maaperälle. Alunperin jo Japanissa vuonna 2014 julkaistu ja Amerikkaan viime syyskuussa saapunut nimike löytää tiensä täkäläisiin kauppoihin 7. huhtikuuta Nintendon vastatessa julkaisutoimista.

Myös Euroopassa Yo-Kai Watch 2:sta tuodaan myyntiin kaksi versiota: Fleshy Souls ja Bony Spirits. Mitenkään massiivisesti versiot eivät tosin eroa toisistaan, vaan lähinnä eroavaisuudet ovat nähtävissä versioista löytyvistä yookai-hirvityksistä.

Edellisosan tapaan myös Yo-Kai Watch 2:n on kehittänyt roolipelikonkari Level-5.

Japanissa Yo-kai Watch -pääsarja on kasvanut jo kolmen pelin mittaiseksi, minkä lisäksi siitä on luotu myös sivuosia. Sarjan pohjalta on tehty tietysti myös runsaasti oheismateriaaleja, kuten leluja ja suursuosittu animaatiosarja.

Lähde: Nintendo of Europe (Twitter)

Lisää luettavaa