Kataklysmi iski viimein – Anthemin kuukaisilla lykätty suuri erikoistapahtuma on käynnistynyt

Anthem on yhä elossa. Tuore päivitys on käynnistänyt viimein sen suuren Cataclysm-tapahtuman.

7.8.2019 16:04

Anthem on todennäköisesti pudonnut monien tutkasta viimeisten kuukausien aikana, mutta pelin päivittyminen on jatkunut isosti tällä viikolla. Tuoreella 1.3-päivityksellä mukaan on saatu hajanaisia muutoksia ja lisäyksiä, joista suurin on alunperin toukokuulle tähdätty väliaikainen erikoistapahtuma Cataclysm.

Cataclysm on tarkoitettu päätarinan läpäisseille pelaajille, jotka se lähettää suorittamaan pelimaailmassa olevia hajanaisia yhteistyöhaasteita. Haasteiden kerrotaan päivittyvän viikottain ja tarjoavan hyvistä suorituksista niin uutta väliaikaista erikoisvaluuttaa kuin hyvät sijoitukset netin pistelistoilla.

Toiminnassa Cataclysmia on esitelty tuoreella trailerilla.

Tapahtumaa pohjustetaan uusilla loppupään tarinatehtävillä. Lisäyksiä on tullut samalla pelin asetarjontaan kolmella uudella asetyypillä. Varusteiden Luck-ominaisuus on korvattu sekin nyt kokonaan ylimääräisillä panssaribonuksilla. Varusteiden kanssa kikkailua on tarkoitus lähteä päivityksen myötä vielä myös monipuolistamaan uusilla Masterworks-esineillä.

Yksityiskohtaisen listan muutoksista löytää kokonaisuudessaan lähdelinkistä.

Lähde: BioWare

Lisää luettavaa