Katsasta uutta pelikuvaa Scaleboundista, Gears of War 4:stä ja Sea of Thievesista

E3-messuista on irronnut uutta pelikuvaa niin uudesta Gears of Warista, Scaleboundista kuin Sea of Thievesistakin. Kaksi ensimmäistä peliä ovat nyt virallisesti matkaamassa myös Windows 10:lle.

13.6.2016 20:11

Microsoftin E3-lehdisötilaisuus on tuonut julkisuuteen uutta pelikuvaa niin Gears of War 4:stä, PlatinumGamesin Scaleboundista kuin kuin Raren merirosvoseikkailu Sea of Thievesistakin.

Lehdistötilaisuuden myötä Microsoft on lyönyt samalla lukkoon, että sekä Scalebound että Gears of War 4 tullaan vielä Xbox Onen lisäksi saamaan myös Windows 10 -koneille. Molemmat pelit liittyvät samalla yhdessä Sea of Thievesin kanssa lisäksi Microsoftin uuteen Play Anywhere -ohjelmaan. Ostamalla siis esimerkiksi Scaleboundin digitaalisena Xbox Onelle, saa sen ilmaiseksi pelattavaksi myös Windows 10:lle ja toisinpäin.

Peleistä Gears of War 4 on saapumassa ulos 11. lokakuuta, kun taas Sea of Thievesin ja Scaleboundin julkaisuikkuna on vielä avoimempi. Varmaa sentään on, ettei Scaleboundia nähdä kaupoissa vielä tänä vuonna.

Lisää luettavaa