Pokémon-brändin 25-vuotisjuhlavuoden juhliminen on jatkunut uudella Katy Perry -singlellä. Nimeä Electric kantava kappale teki debyyttinsä omalla musiikkivideollaan, jossa artisti ja tämän Pikachu-toveri matkustavat ajassa taaksepäin kummastelemaan omaa nuoruuttaan.

– Kappaleen teemoina toimivat sinnikkyys ja oman sisäisen valon sytyttäminen ovat ohjanneet elämääni ja kulkevat rinnakkain myös Pokémonin tarinan ja hahmojen kanssa. Pikachu on Pichun kehittynyt muoto, joten näette videolla niin sekä nuoremman version minusta Pichun kanssa sekä nykyisen minäni Pikachun kanssa. Olemme molemmat kasvaneet, mutta säilyttäneet myös leikkisyyden tunteen, Perryn virallisessa tiedotteessa kerrotaan.

Electric on osa myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa 14 kappaleen digitaalista Pokémon-juhla-albumia. Mukana siihen ovat luomassa Pokémonin innoittamia kappaleita myös ainakin Post Malone ja J Balvin.

Lisää luettavaa