Kauhea maaliskuu odottaa: The Evil Withinin tarina jatkuu piakkoin

Tovin verran sitä saatiin odottaa, mutta maaliskuun alkupuoliskolla The Evil Withninin ensimmäinen varsinainen lisäsisältöseikkailu saadaan vihdoin kehiin.

25.2.2015 22:32

The Evil Withinin ensimmäinen varsinainen lisäsisältöseikkailu on viimein saatu päivättyä. Maaliskuun 10. päivä The Assigment -niminen kokemus on tupsahtamassa sekä pc:lle että Xboxeille, kun taas Euroopan PlayStation Storeen se saadaan päivää myöhemmin.

The Assignment on ensimmäinen kahdesta lisäsisältöseikkailusta, joissa ohjastaaman päästään pääpelissä sivurooliin jäänyttä Juli Kidmania. Julkaisija Bethesdan mukaan Kidmanilla peluu tulee painottumaan hiippailuun, mihin tosin tuodaan hieman uudenlaista tuulta muun muassa uudenlaisilla vihollisilla.

The Assigment tulee kustantamaan yksinään ostettuna kymmenen euroa, mutta se kuuluu myös osaksi The Evil Withinin noin 20 euron kausikorttia. Kausikortti kattaa kaikkiaan kolme lisäsisältöseikkailua, joista viimeisimmässä ei enää ohjata Kidmania tai edes pääpelissä sankaria toiminutta Sebastiania, vaan sankareita kiivaasti jahdannutta The Keeper -kassakaappipäätä.

Lähde: Bethesda

Lisää luettavaa